Wanda Plaza

Tietoviisaiden ihmisten, kuten minun, yleinen avautumisfoorumi Facebook kertoi tänään mahdollisuudesta osallistua kauppakeskus Armadan boikottiin Lappeenrannassa 5.3.2012. Siellä kuulemma syrjitään nuoria... No en aio osallistua ja toisaalta kauppakeskuksen väki lienee vain mielissään jos lattialle räkivät, kovaääniset laumat jättävät kokonaan käytävälle saapumatta. Ei pidä ymmärtää väärin. En ole nuoria vastaan, en. Suurin osa nuorista osaa käyttäytyä fiksusti ja nuoren euro on samanarvoinen kuin omanikin tai kassajonossa etuilevan eläkeläismummon. Yhden suklaapatukan ostajan kymmen henkinen bosse on se ongelma, sillä joukossa tyhmyys tiivistyy. Ehkä olen jonkun mielestä vanha, valittava kurmitsa, kun en pidä siitä v-alkuisten sanojen käytöstä pilkun paikalla, ohittaessani lasten kanssa tätä hyvin käyttäytyvää joukkiota. Vietin hiljan syntymäpäivääni ja vanhenin taas vuodella...

Jäin lopulta pohtimaan, mitä tai mikä kauppakeskus oikeastaan on? Yhden määritelmän mukaan "kauppakeskus on useista erityyppisistä kauppa- ja palveluliikkeistä koostuva yksi- tai useampikerroksinen liiketoiminnan keskittymä" eli siis ostos ja viihtymispaikka. Osalle ihmisistä myös olohuoneen korvike. Suurimmaksi osaksi ne on sijoitettu kaupunkien keskustoihin, vaikka Suomessa keskustojen ulkopuolelle nykyään kovasti mega kokoisia keskuksia suunnitellaankin. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry määrittelee kauppakeskusta muun muassa johdon, koon, liikkeiden määrän ja toiminta-ajatuksen mukaan. Maailman suurimmat kauppakeskukset ovat nykyään Aasiassa, jossa esimerkiksi Pekingissä sijaitsevan Golden Resources Mallin pinta-alaksi mainitaan yli puoli miljoonaa neliömetriä ja kauppojen lukumääräksi yli 1300. Tähän nähden Lappeenrannassa olevat kauppakeskukset ovat kyllä melkoisia miniatyyrejä.

Täällä kauppakeskusten luvatussa maassa, pikkukaupungin laitamilla, meillä on oma lähi kauppakeskus Wanda Plaza. Pääkäytävä on liki kilometrin pituinen kahdessa kerroksessa ja tietysti sivukäytävät päälle. Liikeitäkin on niin, että riittää. Sieltä löytyy kansainvälisiä, pirun kalliita merkkiputiikkeja, megamarketti Wal-Mart ja meidän suosikki olohuoneemme Starbucks sekä paljon muuta. Käytävillä ei ole teini-ikäisiä joukkioita, ne ovat aina koulussa, vaan jotain ihan muuta. Erityisesti päiväsaikaan lastenhoitajat kokoontuvat käytäväpenkeille nukuttamaan pirpanoita ja illemmalla menestyvät bisnesihmiset tulevat näyttäytymään. Sinne tullaan nukkumaan, kesällä koska siellä on viileää ja talvella koska siellä on lämmin. Taloissa ei siis ole niitä lämmityksiä ja jos ilmastointi on, ei sitä raaskita käyttää. Siispä Wandalle. Ketään en ole nähnyt ulos kannettavan nuokkumisen seurauksena ja metelikin on melkoinen. Pienten ihmisten pitää aina huutaa, että saavat äänensä kuuluviin. Lattialle voi syljeskellä ja roskikseen pissiä vaikka vessa on vieressä. Likaista ei silti ole koska siivoojat kulkevat moppeineen kaiken aikaa edestakaisin, ja niitä on monta.

Kumpi sitten on miellyttävämpi, kotimainen nuorisoineen ja pultsareineen vai ulkomainen huutavine tungoksineen? Miellyttävyydestä en tiedä mutta valitsen kuitenkin sen kotimaisen ja maksan itseni kipeäksi kupista kahvia, kahdesta pillimehusta ja ehkäpä jopa leivoksesta. Armadan yhteydessä olevassa kahvilassa nämä saan omalla kielellä kera palveluammattilaisen hymyn. Pöytää valitessa toivon ettei viereiseen pöytään satu oikein paljon sitä modernia pilkkua käyttävää seuruetta...

Loma

Maailmassa on tällä hetkellä kaksi paikkaa, joissa haluaisin käydä vielä toisenkin kerran. Santorinilla olimme häämatkalla ja sinne palaisin, ehkäpä tunnelman vuoksi, vielä uudelleen. Ehkä vietämme siellä kymmen vuotis hääpäivää... Muutama vuosi sitten vietimme viikon yhdistetyllä konferenssi- ja lomamatkalla Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Nähtävää olisi ollut paljon, aikaa vain oli ihan liian vähän. Muutenkin viikon matka minnekkän Eurooppaa kauemmas on kuin pissaisi pakkasella housuun, lämmittää hetken ja sitten onkin jo housut jäässä. Lisäksi on tietysti lukemattomia paikkoja, joissa en ole vielä käynyt mutta haluisin käydä. Pattaya Thaimaassa ei siis kuulu näihin "pakko päästä uudelleen" paikkoihin. Siitä huolimatta siellä tuli vietettyä jo toinen vuoden vaihde ja vieläpä peräjälkeen. Siis ainoa paikka naapurimaidemme Ruotsin, Venäjän ja Viron lisäksi, joissa on tullut käytyä useammin kuin kerran.

Päätimme jo hyvissä ajoin syksyllä, että joulua ei vietetä Ningbossa. Täällä joululla ei ole  samanlaista merkitystä kuin Suomessa, se on pelkkää kaupallista höpötystä. Sekin vähä mitä jouluista kaupoista löytyy,  on sitä jenkkiläistä kimmellys-hörhellys-hirvitystä mitä en kotiini suurin surminkaan huoli... Siispä pois täältä, mutta minnekäs? Suomeen olisi voinut muuten jouluksi pyrähtää vaan olisiko pyrähdetty enää tänne takaisin... Matkakohteen valintaan lopulta eniten vaikutti lasten suuri ihastus edellisvuoden reissuun Jomtien bachille sekä mummon ja papan matka samoille kulmille niemen toiselle rannalle, Pattaya cityyn. Sinne siis!

Lennot täältä Thaimaahan olivat halvat ja lyhyet jos vertaa lentoihin Suomesta Thaimaahan. Neljä ja puoli tuntia koneessa tuntui menevän todella nopeasti, eikä edes lapsilta ehtinyt tulla "millon ollaan perillä" kyselyitä. Sri Lankan airlines osoittautui hyväksi lentoyhtiöksi. Palvelu oli ystävällistä enkä ole eläissäni matkustanut noin tyhjässä koneessa eli tilaakin oli. Lentoemojen asusteet olivat mukava piristys vaan en saata kuvitella Finnairin, SASin tai Lufthansan ihan heti kohta valitsevan emoilleen vyötärönahat paljastavia uniformuja. Takaisin tullessa oli sama yhtiö ja matkustaminen miellyttävää. Ainoa häiriötekijä oli melko meluisa seurue kiinalaisia, jotka kuvasivat toisiaan jo lähtöaulassa kuin japanilaiset konsanaan. Kuvaus asetelmista päättelin, että kyseessä taisi olla hääseurue. Hieman kyllä ihmettelin takanani istuvan nuoren miehen pyytäessä kuusikymmentä maahantulokaavaketta. Ilmeisesti hän käytti matkansa täyttämällä koko seurueen kaavakkeet... Onhan se ajanviete tuokin. Itselle kyllä riittää hyvin neljän kaavakkeen kanssa puljaaminen.

Hotellin löytäminen neljä henkiselle perheelle on joka paikassa haasteellista. Hotellien mielestä kun perheeseen kuuluu kaksi aikuista ja yksi lapsi, tai ainakin sille porukalle hotellihuoneet on suunniteltu. Normaalisti tämä ratkaistaan varaamalla huone ajatuksella 2+1 ja hupsista vaan se toinenkin muksu on kummasti aina huoneeseen mahtunut... Kahden viikon lomalle ei kuitenkaan viitsisi survoutua yhteen huoneeseen, joten huoneistoa etsittiin. Lopulta sopiva hotelli löytyi ja tietysti ryöstöhintaan kuten lomakohteissa aina. Lisäksi piti maksaa sika kallis uuden vuoden gaala illallinen, jonne ei edes oikeasti olisi haluttu mennä. No pakko mikä pakko jos aikoo hotellin saada... Loppujen lopuksi hotelli osoittautui muuten oikein mukavaksi lapsiperheelle. Erityistä kiitosta saa loistava, rauhallinen allasalue, jossa puluttiin koko rahalla. Välillä kyllä mietin, että mahdettiinko matkustaa vahingossa Pietariin, kun ympärillä kävi niin kova venäjän kielinen kalatus. Eivät ne kuitenkaan onnistuneet meidän lomaa pilaamaan, eikä tullut edes näppylöitä. Hyvin olemme Lappeenrannassa siedättyneet! Ihan oma lukunsa oli se gaala illallinen, jossa toki käväisimme syömässä, kun olimme lipuista viikon ruokien verran maksaneet. Juomat tietysti piti vielä maksaa erikseen! Syötyämme liukenimme rannalle vaihtamaan vuotta ja lähettämään lyhtyjä pimeälle yötaivaalle, kunnes tuhannet raketit värjäsivät taivaan punaisen, vihreän ja kullan kirjavaksi.

Loma oli kaikin puolin onnistunut. Saatiin viettää aikaa läheisten kanssa, nauttia lämmöstä ja ihanasta thairuuasta. Bonzait ja krokotiilitkin nähtiin ja nahka kärähti. Nyt jaksaa taas jatkaa eloa Kiinassa ja odotella kevään lämpimiä päiviä. Kiitos rakkaat matkaseuralaiset vielä kerran!

Hiljaiseloa

Ai, että mitäkö tapahtui syskuun jälkeen? Totuinko tähän kiinalaiseen asioiden tilaan? Haluamani tavarat alkoivat osua kaupan hyllyiltä ostoskärryyn ja jotakuinkin syötävää ruokaakin löytyi. Asiat alkoivat sujua omalla painollaan, alkoi arki. Blogissakin on vietetty siis hiljaiseloa. Ei se siitä johdu, etteikö hämmästeltävää olisi edelleen riittänyt. Jotenkin sen alkujärkytyksen jälkeen iski lamaannus enkä saanut itsestä tekstiä ulos... Nyt tämä kuitenkin korjataan!

Mitä teet kun tiedät anopin olevan tulossa kylään? Kauhun sekaista odotusta? Hurjaa siivousta (imuroit siis myös mattojen alta)? Mietit jo etukäteen, että milloinkohan se ymmärtää lähteä? Muutama kuukausi täysin eristyksissä läheisistä tekee ihmeitä. Itse odotin anoppia ja appiukkoa innolla kylään lokakuun puolessa välissä. Toki siivosimmekin hieman mutta kaiken kaikkiaan tuntui hyvältä saada vieraita suomesta, aikuisia kelle puhua. Ja ne ihanat, tuliaisista parhaat, ruisleipää ja Fazerin suklaata. Ja tietysti pienelle kuusivuotiaalle niin kovasti toivottuja Satun makioiden rinkeleitä! Saatiin myös miehen kanssa laatuaikaa (= yö hotellissa ilman lapsia), kun mummo ja pappa huolehtivat lapsukaisista. Tällä kertaa tiesin myös vierailun keston. Kymmenen päivää meni lian nopeasti ja appivanhempien lähtöpäivän ilta oli levoton.

Toisenlaista tunnetta syysiltoihin toi meidän perheen aikuisille tatuointikoneen surina. Jo kotoa lähtiessä päätettiin, että tältä seikkailulta hankitaan kestävämpi tuliainen. Pienen etsimisen ja soittelun jälkeen täältä Ningbosta löytyi hyvä tatuointistudio ja sen palkittu taiteilija. Pari suunnittelukäyntiä ja sitten... Voin kertoa, että kuusi tuntia tatuointia yhteen menoon on paljon. Pari viikkoa parantelua ja vielä neljä tuntia lisää tuskaa. Lopputuloksena ainakin omasta mielestäni hieno kuva selässä. Jokainen saa sitten olla tatuoinneista mitä mieltä tykkää! Nyt tiikeri ja lohikäärme selässä muistuttavat minua tästä hieman erilaisesta vuodesta Kiinassa :) Suunnitelmissa keväälle vielä uutta kivaa tällä saralla...

Marraskuussa ilmat täällä Ningbossa viilenivät ja lämmittimet piti laittaa päälle. Viilentämään tarkoitetuilla ilmastointilaitteilla ei muuten saa yhtä tasaista lämpöä kuin pattereilla. Kylpyhuoneissa olevat infrapuna lämmittimet katossa, joita vuokraemäntä sanoi saunaksi, saavat suihkussa veden tuntumaan kylmemmältä ja kaipaamaan lattialämmitystä. Täällä ei ulkona ole pakkasta juuri koskaan, mutta tuuli saa kylmyyden menemään luihin ja ytimiin. Paikalliset sanovat, että täällä on laiska tuuli, se ei viitsi kiertää vaan menee suoraan läpi. Kylmissämme aloimme odottaa thaimaan matkaa ja lomaa joulukuussa, mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina...

Kupla

Kuvittele itsesi lasikuplaan. Näet ihmisten ulkopuolella liikuttavan suutaan. Luultavasti he yrittävät sanoa sinulle jotakin. Vastaat, korotat ääntä ja silti kukaan ei tunnu kuulevan...  Alat päästä jyvälle miltä tuntuu elää suomalaisena Kiinassa. En osaa kiinaa kuin muutaman sanan ja varsin selväksi on tullut myös se, ettei täällä osata englantia sen enempää. Kaupassa myyjä selittää vuolaasti jotakin. Kovaa ja korkealta, ja kiinaksi. Tyydyn kohottelemaan olkapäitä ja hymyilemään hölmönä. Yritän englantia, ei toimi! Mieleen lipsahtaa perisuomalainen PERKELE! Auttaisikohan jos huutaisin? Kun en ymmärrä niin en ymmärrä. Elekielellä homma saadaan hoitumaan. Numerot sentään osaan kiinaksi ja hyvä niin. Jopa sormin numerot näytetään täällä toisin kuin meillä. Meillä kuusi on kuusi sormea pystyssä, täällä ilmeisesti toisen käden peukalo... Iltapäivällä ravintolan ovella pois lähtiessä perään kuuluu iloinen "Good morning!", hei täällähän osataan sittenkin enkkua!!!

Aika ajoin saamme lehdistä lukea julkisuuden henkilöiden hyökänneen viattomien paparazzi raukkojen kimppuun. Tunnen sympatiaa, en paparazzeja, vaan julkimoita kohtaan. Astun talosta ulos. Heti pihalla ystävällinen tuttu siivooja tulee ihastelemaan vaaleita lapsiani. Kävelemme kauppakeskukseen. Matkalla päät kääntyvät ja sormet sojottavat suuntaamme. Kauppakeskuksen kahvilassa joku kieliä taitava kysyy mistä olemme ja ihastelee tyttäreni kauneutta. Käytävällä kännykkäkamerat räpsyvät ja rohkeimmat änkeävät samaan kuvaan pienen tyttöni kanssa, vain muutamat vaivautuvat kysymään lupaa. Tyttö alkaa ärtyä. Pääsemme lopulta markettiin. Ostokset etenevät tuskallisen hitaasti. Meitä osoitellaan, meille jutellaan, en ymmärrä kieltä, joten hymyilen kohteliaasti. Joku koskettaa vaivihkaa lasteni hiuksia tai käsivartta ja paniikki alkaa. Lapset roikkuvat helmoissani ja yrittävät päästä taakseni piiloon. Käsiä on joka puolella. Parasta on jatkaa mahdollisimman rivakasti matkaa eli paeta paikalta välittämättä siitä, että juuri siinä hyllyvälissä oli tarvitsemamme muropaketti. Palaan hakemaan sen myöhemmin. Toivoisin osaavani kiinan sanan EI, sitä vaan en ole sanakirjoista löytänyt. Nyt toivon, että olisin kirjaimellisesti kuplassa.

Pieninä hetkinä kuplaan tulee särö. Kuinka mukavaa voikaan olla yliopiston kansainvälisessä ilmapiirissä illallistaminen yhdessä muiden expatrioottiperheiden kanssa. Osaamme kaikki englantia, osa puhuu sitä äidinkielenään ja loput muuten vain. Huomaan samaistuvani venäläiseen perheenäitiin, intialaiseen tutkijaan, pieneen brittipoikaan... Olemme samassa veneessä ja jaamme samat ongelmat. Nauramme niille ja taas on viikon verran helpompaa. Toisinaan hyppään ulos kuplasta ja luen sähköpostin kotoa tai puhun rakkaitten ihmisten kanssa kolmen tunnin videopuhelun. Pienet asiat auttavat pyörittämään kuplaa pitkin Ningbon katuja... Tänään löysin kaupasta kevytmaitoa ja meetwurstia.

Garmee gurmee!

Tunnustan, olen hyvän ruuan ystävä! Tykkään maistella erilaisia ruokia ja iso osa matkailun nautintoa on vieraan maan ruokakulttuuriin tutustuminen. Voisi jopa sanoa, että olen aavistuksen hurahtanut etniseen ruokaan... Aikaisemmat kokemukseni kiinalaisesta ruuasta ovat kotikaupunkini kiinalaisesta ravintolasta sekä Tukholman vastaavasta ravitsemusliikkeestä. Näissä olen herkutellut muun muassa erilaisilla kana, kala ja liharuuilla suosikillani hapanimeläkastikkeella höystettynä. Odotukset kiinalaiselle keittiölle olivat siis korkealla tullessamme liki vuoden visiitille tähän herkkujen luvattuun maahan.

Jollakin ihmeellisellä tavalla mielestä oli jo lähes unohtunut rakkaan veljeni tilaama herkullinen kiinalainen mereneläväkeitto Tukholmassa... Tuo muisto on nyttemmin palannut mieleen... Harmaassa, loppuillan tiskivettä muistuttavassa liemessä lilluvia epämääräisiä klönttejä ja jotakin etäisesti Indiana Jonesin syömiä apinan aivoja muistuttavaa. NAM! Tuolloin naurettiin makeasti tarjoilijan kysymykselle, oliko keitossa ollut jotain vikaa ja, että voitaisiin halutessamme saada uusi keitto tilalle. Nälkä jäi mutta onneksi kulman takaa löytyi hodari koju ja saatiin pojalle vatsan täytettä. Muisto on palautunut elävänä mieleen nyt kun olemme usean viikon ajan saaneet nautiskella kiinalaisen keittiön antimia. Ruokakulttuuri on kovin erilainen eri puolilla Kiinaa ja ainakaan täältä Ningbon suunnalta Suomalaisten kiinalaisten ravintoloiden tarjonta ei ole saanut vaikutteita. Ollaan suomessa siitä onnellisia!

Haluan jakaa kanssanne muutamia huippuhetkiä tältä gourmet seikkailulta. Seikkailun aluksi menimme viiden tähden hotellin kiinalaiseen ravintolaan. Tilasin jokikatkarapuja valkoviinikastikkeella. Kuulostaa namilta, eikö? No EI! Raakoja ravunpaloja kuorineen kylmässä liemessä. Jäi syömättä. Onneksi mieheni annoksesta riitti jaettavaksi... Uusi yritys kotikatumme pikkuravintolaan. Kuvista näyttämällä saatiin tilattua pari erilaista nuudeliannosta kotiin vietäväksi. Hyviä nudeleita kertakaikkiaan, kunnes... Syömäpuikoissa roikkui sattuma. Paikallinen herkku... KANANVARPAAT! Jotenkin niistä nuudeleistakin lähti maku sen jälkeen... Maisteluiden välillä piti täyttää vatsaa mukavan kotoisalla Mc:llä, KFC:llä ja pitsalla. Näitä saa myös kotiin kuljetettuna englannin kielisen palvelun kautta, mukavaa! No eipä näitäkään kauaa jaksa syödä, joten jatkoimme kokeilua paikallisen ruuan parissa.

Sattuman varaisesta ovesta sisään ja pöytään. Englannin kielistä ruokalistaa ei löytynyt ja tarjoilija tarjoutui ystävällisesti valitsemaan puolestamme. No mikäpä siinä sitten kun ei poiskaan kehdannut lähteä. Saimme hot pot:ia. Pöydässä oleva sähkölevy päälle ja harmaahko liemi siihen kiehumaan, sekaan pilkottua kanaa luineen ja rustoineen (mikä tuntuu olevan tapana täällä). Pöytään tuotiin myös raakaa lihaa, sieniä ja kasviksia sekä jotakin hattivatin näköistä jota kasvaa vain kiinassa. Hieman aineksia hämmästelimme kunnes taas tuli tarjoilija ja alkoi mättää aineksia soppaan. Ruoka ei ollut pahaa jos ei erityisen hyvääkään, mutta ne kanan luut ja rustot. MIKSI? Seuraava kiinalainen ateria... Härkäsammakkoa! Taas oli ruuassa rustot ja luut mukana ja niin paljon chiliä että hiki puski silmäkuopista ja vähän muualtakin. Sammakkoa sinällään voisin uudemmankin kerran kokeilla.

Lopulta löytyi myös ravintola, jonka siis oletamme olevan kiinalainen, ja hyvää ruokaa! Seisovasta pöydästä valitaan itse ainekset ja maksetaan ne painon mukaan. Keittiö valmistaa aineksista wokkia ja maustaa sen mukavan tuliseksi. Boonuksena lapsille saa pyydettyä maustamatonta wokkia heidän itse valitsemillaan aineksilla. Parasta ruokaa tähän asti olemme kuitenkin saaneet etnisistä ravintoloista, meksikolaista ja libanonilaista ja thaita... Kaikkea löytyy! Toivon, että osumme vielä niihin hyvän kiinalaisen ruuan paikkoihinkin ja siihen asti odotan vesikielellä joululomaa thaimaassa ja niitä ihania curreja ja kookos keittoja ja katkarapuja joita siellä saa! Varmuuden vuoksi ja hääpäiväaterian onnistumisen takaamiseksi kokkaan tänään kotona! Bon apetit!

Ninja-sänky

Heavenly bed, elämäni paras sänky. En unohda sitä koskaan. Juuri sopivasti napakka ja samalla taivaallisen pehmeä. Ja ei, se ei ole oma sänkyni kotona Luumäellä vaan sänky viiden tähden hotellissa Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Huoneessa oli mainos, jonka mukaan sänkyjä saa tilata kotiin, minnepäin maailmaa tahansa. Mainoksessa ei ollut hintaa sängylle, kuten ei yleensäkään mainoksissa, joissa myydään jotakin erityisen kallista. Vai onko joku huomannut Ferraria tai vuosikerta viiniä mainostettava tyyliin, nyt vain 9,99€, kuten entisessä vaatekaupan mainoksissa oli tapana? Arvaatte varmaan, että ostamatta jäi, se unelmien sänky.

Hästens lienee merkki, jonka jokainen, ainakin Suomessa, yhdistää laadukkaisiin sänkyihin. Oma sänkyni ei ole myöskään sellainen. Oma sänkyni on kotimaisesta, erityisesti sohvilla itseään mainostavasta, huonekaluliikkeestä ostettu jenkkisänky. Ostohetkellä myös tämä sänky tuntui mukavalle vaan eipä tunnu enää... Ensimmäisen kerran kun pesin, petauspatjan päällinen kutistui niin, että jouduttiin leikkaamaan patjasta pois kymmenkunta senttiä. Kyllä syö naista kun oikein kirjaimellisesti pesuohjettakin noudatin. Ruman näköistä muttei haittaa käyttöä, eikä maksa vaivaa alkaa asiasta valittamaan. Nyt muutaman vuoden käytön jälkeen patjat on painuneet montulle ja jouset täysin kuolleet, sänky on veltto ja murhaa selälle.

Olen aina nukkunut hyvin veneessä, hiljaista keinuntaa ja aaltojen liplatusta kuunnellen. Toisen laista liplatustakin on kokeiltu... Aikoinaan hääyöksi hotellia varatessa vastaanoton mukava homomies mainosti huoneen vesisänkyä sanoen, että "siinä on sitten mukava loiskutella". Huone varattiin vaan ei ollut myöskään vesisänky meille mieleinen....

Aasiassa on kautta aikojen nukuttu kovilla alustoilla. Geishat Japanissa puupalikka niskan alla, ettei kampaus sotkeennu ja ninjat kiinassa, karaistumismielessä kai. No nyt on meilläkin kokemusta näistä selälle (kuulemma) terveellisistä ninja-sängyistä. Vuokraemäntä ihmetteli kauhisteluamme sängyn kovuudesta ja osti kohteliaisuuttaa sänkyyn superpehmikkeen. Kokeikaapa laittaa untuvapeitto lattialle ja siihen sitten nukkumaan yöksi... Saimme myös bambu-lakanan, koska samainen emäntä ajatteli sen olevan viileämpi vaihtoehto. Sängyssä on tietenkin myös patja vaan miksi oi miksi, se kun on yhtä kova kuin vanerilavitsa... Bambulakanan piilotimme varastoon ja sänkyyn pitänee kai vaan tottua, vaikka vielä en ole sitä selkäystävällisyyttä huomannutkaan. Yritimme tietenkin etsiä sänkyyn pehmeämpää patjaa, vaikka paksua petaria ja löytyi! Kolmen sentin vaahtomuovipatja parisänkyyn, 400€, jäi ostamatta jälleen, ehkä ostamme niitä untuvapeittoja muutaman lisää...

Sänky on tärkeä paikka ja vietämme siinä kolmanneksen ajastamme. Nukun usein huonosti eikä epämukava sänky auta asiaa. Ehkä muutun vuoden aikana ninjaksi ja kannan kotona koko sängyn pihalle juhannuskokkoon. Joka tapauksessa sänky lähtee ja jos lattia tuntuu edelleen liian kovalta nukkua hankin uuden sängyn, eri kaupasta...

Unelmia

Yli kymmenen vuotta sitten opiskelijatytön päähän, aivan aivojen perukoille, syntyi ajatus. Halu päästä ulkomaille. Ei vain lomalle, vaikka olisi sekin ollut mukavaa, vaan pidemmäksi aikaa, asumaan. Pian vaihto-opiskelu pimeimmässä Afrikassa vaihtui yllättäen paluuseen kotikaupunkiin, opiskelijasolu vaihtui kaksioon. Oli löytynyt mies. Rakkauden alkuhuumassa rakennettiin yhteistä kotia ja oltiin niin kovin aikuisia, ei puhettakaan ulkomaille muuttamisesta. Kuitenkin unelmasta tuli yhteinen, lähdetään sitten joskus kun hetki on sopiva. Piti valmistua ammattiin, tuli häät, ja lapsiakin kaksin kappalein. Eihän lasten kanssa voi ulkomaille lähteä – vai voisiko sittenkin...

Pari vuotta sitten ajatus nousi pintaan uudelleen, nyt entistä voimakkaammin. Ainoa oikea aika olisi nyt ennen kuin esikoinen aloittaisi koulun. Alettiin tosissaan miettiä kohdetta, jonne seikkailumme voisi suuntautua. Erilaiseen maahan, täysin toisenlaiseen kulttuuriin pitäisi päästä. Japaniin! No, viimeaikaisten tapahtumien valossa voi vaan kiitellä kipposiaan ettei sinne edes tullut yritettyä... Edellytys muutolle olisi miehen työskentelymahdollisuus kyseisessä maassa. Kiinasta löytyi kontakti ja miehelle vierailupesti Nottinghamin yliopiston Ningbon kampukselta.

Siispä Kiinaan! Puolitoista vuotta sitten alkoi todellinen taistelu ulkomaan vuodesta, taistelu siitä kuka onnellinen reissun maksaa. Rahoitus järjestyi, samoin virallinen kutsu Kiinaan. Paperisotaa ja selvittelyä tunteja ja taas tunteja... Tätä minä sain onnekseni seurata pääosin sivusta kun rakas mieheni hoiti likaisen työn. Kiinaan ei muuten kuka tahansa pääsekään... Tarvitaan virkatodistusta, syntymätodistusta, vihkitodistusta ja töihin aikovalta vielä paljon muutakin. Tietysti pitää olla myös todistetusti terve, lääkärin todistus tyypillisistä suomalaisista taudeista kuten rutto, lepra tai kolera, röntgenkuvat ettei vaan ole tuberkuloosia ja tietenkin verikokeet sukupuolitaudeista... Rokotteita otettiin rutosti, ihan vaan omaksi suojaksi vaikka niitä ei kyllä missään vaadittu maahan pääsyyn. Nämä todistukset ja peukalon hangallinen kopioita, sekä runsaasti passikuvia konsulaattiin ja odotusta... Kyllä, viisumi Kiinaan pääsyä varten oli saatu.

Suomeen jäi odottamaan koti, ystävät ja sukulaiset kun hyvien neuvojen saattelemana nousimme koneeseen 30.6.2011 ja otimme suunnan kohti Shanghaita, kohti suurta tuntematonta. Uusi kotimme seuraavien kymmenen kuukauden ajan on suuren kerrostalon seitsemännessä kerroksessa kaupungissa nimeltä Ningbo. Viisumihakemukseen ammatikseni tuli house wife, kuinka desperate, se selvinnee myöhemmin. Terkkarista tuli siis kotiäiti vieraassa maassa ja kielessä ja kotikissasta kiinalainen kissa. MIAUUUU!!!! Seikkailu jatkuu...